Reilu peli

Maailmahan ei tunnetustikaan ole reilu paikka melkeinpä missään suhteessa inhimillisellä mittarilla mitattuna. Ihmisen alitajunnassa kummittelee kuitenkin tavallisesti alitajuinen käsitys oletusarvoisesta maailman reiluudesta. Totuus luo kuitenkin ylitsepääsemättömän ristiriidan tämän käsityksen kanssa, ja tämä ilmenee usein ärsyyntymisenä maailmaan ja sen tilaan. Harvoin asiaa kuitenkaan tulee sitten sen enempää pohdittua, vaan kyseinen negatiivinen olo joutaa tavallisesti romukoppaan –poissa silmistä, poissa mielestä.

Iltapäivälehden lööppi kertoo siitä kuinka naisen euro on suomessa, tasa-arvon ihannemaassa, ainoastaan 80 senttiä. Heti seuraavien luetuimpien uutisten joukossa on ihmisten katseet kiinnittänyt teksti: Miksi näillä sotilailla on Unicefin koulureput selässään? Uutisen tarkempi tutkailu paljastaa, että kyseiset reput on lahjoitusvaroista kustannettu kriisialueella eläville köyhille lapsille koulunkäyntiä varten pakollisten koulupukujen kera –tosin lahjoitettujen koulupukujen kohtalosta ei ole tietoa.

Molemmat tekstit hyökkäävät omalla tavallaan ihmiseen istutettuja reiluus-, tai siis tasa-arvokäsityksiä vastaan. Kommenttikenttä täyttyy sadoista kommenteista, joiden sisältönä on osoittaa oma ärtymyksensä asioiden nykytilaa kohtaan. Hyökkäys reiluuskäsitystä vastaan aiheuttaa ensimmäisenä puolustusreaktiona juurikin tämän ärtymyksen, ja seuraavassa hetkessä epämiellyttävä asia unohdetaan sanoin ”En minä asiaan kuitenkaan voi vaikuttaa”.

Vastaavanlaisia tilanteita, joissa reiluuskäsitykset saavat kolhuja, voi keksiä tässä reilussa maailmassa ihan niin reilusti, ettei laskemaan kykene. Miksi toinen saa samantasoisella koulutuksella paljon enemmän palkkaa kuin toinen? Miksi sivullisen rampauttanut rattijuoppo saa muutaman kuukauden ehdollisen vankeuden kun uhri joutuu loppuiäkseen pyörätuoliin? Miksi juuri se tietty työporukka voittaa uhkapelistä 57 miljoonaa, kun minä elää kituutan pienellä summalla ja jokainen lati lompakossa on merkitsevä? Miksi Suomi lahjoittaa valtavia summia kehitysapuun, varsinkin kun iso osa rahoista päätyy aivan vääriin käsiin, kun Suomen sisälläkin mielenterveys- ja vanhusten hoito lorottaa omaan nilkkaansa? Viimeiseksi, miksi minä olen saanut syntyä Suomessa enkä vaikkapa Pohjois-Korean vankileirillä elääkseni siellä orjuudessa koko lyhyen ikäni?

Tapahtumien taustasyitähän harva tietää ja jossittelu ei tunnetustikaan tuota tulosta. Muuttuuko maailma kuitenkin reilummaksi mikäli rattijuoppo on juuri tänään lapsensa onnettomuudessa menettänyt vanhempi joka on tuskaansa kitannut reilummin? Entä lottovoittaja kuponkinsa lunastuksen kunniaksi otettujen jälkeen?

Harvapa tosiaan jaksaa tällaisia kysymyksiä aktiivisesti miettiä. Suomalaiseen tapaan asiat kyllä laitetaan merkille ja vähän huudellaan aluksi ärsyyntyneenä perään mutta sen jälkeen vaietaan. Omassa mielessä kuitenkin kirotaan kaikki mikä vähänkään voi olla syynä reiluuskäsityksen saamiin kolhuihin: Päättäjien päitä ollaan varmasti ensimmäiseksi laittamassa pölkylle, mutta seuraavaksi saavat loat niskaansa usein sellaiset käsitteet kuin taloustilanne, tuuri ja se kolmas, eli tuntematon. Suomalaiseen tapaan oltaisiin lisäksi esimerkiksi lottovoittajien taskuja heti tyhjentämässä parempiin tarkoitusperiin ja jakamassa potti tasaisesti yleishyödylliseen toimintaan. Kun kuitenkin ymmärretään, että mikäli voitto omalle kohdalle olisi sattunut, ei sitä sittenkään jakamassa oltaisi, hyökätään tuntemattoman kimppuun. Hyökkäys ei tietenkään voi toimia, vaan se ilmeneekin yleisenä tyytymättömyytenä maailmaan, jonka pitäisi olla reilu.

Reilu peli, tapaan minä sanoa, kun maailman nykytila pistää vihaksi tai kun tekee mieli jossitella oman suosikkijääkiekkojoukkueensa tappiosta tai vaikkapa kuulee taas kerran siitä, miten vanhainkodissa ei ollut tänään vessapäivä.